So much that I wanna do, when I dream I'm alone with you.

Minun pitäisi kuulemma kirjoittaa ylös asioita, joita tapahtuu, kun ostan arpalipun elämän onnenpyörään ja päädyn tapaamaan henkilön X paikassa Y sovittuun aikaan Z, vajailla ennakkotiedoilla ja täysin tietoisena siitä, etten tiedä onko toisessa se jokin itseä kiinnostava komponetti Å vai eikö, koska se on asia joka ei selviä kyselylomakkeilla tai deal breaker -listauksilla. Kyseessä on siis Tinder-lotto.

Eiliseen tilanteeseen päädyin kai ihan vain laiskuuttani. Hänellä oli ihan kiva instagram. Hän kysyi minulta, minkälaisesta musasta tykkään, ja kerroin hänelle, että ihan tavallisesta, mutta olen allerginen kalalle ja kaikenlaisille tuoreille asioille. Tajusin vastaukseni epäloogisuuden n. kaksi päivää myöhemmin, ja tulkitsin hänen sujuvan suhtautumisensa asiaan kiltteydeksi ja sosiaaliseksi älykkyydeksi, vaikka näin jälkikäteen ajatellen ehkä se oli enimmäkseen epätoivon muovaamaa näkemystä omista vaihtoehdoista. Tämän lisäksi en tiennyt oikeastaan muuta. Jotenkin hänestä välittyi semmoinen boheemin rento elämänasenne ja heittäytymisen taito, mitä arvostan ihmisessä. Ja ylipäänsäkin olen ihan avoin sille, että ihmisissä on pikkuvikoja, kun niitä löytyy itsestänikin.

Sovimme ajan ja paikan. Viime hetkillä ilmoitin olevani vähän myöhässä, mutta hänelle se oli ihan ok. Sitten ilmoitin, että olen kohta perillä. Hänestä ei kuulunut mitään. 45 minuutin kuluttua, hän kysyi "missä perillä". Minä kerroin, että täällä, aiemmin sopimassamme paikassa. Hän ilmoitti olevansa jossain ihan muualla. Kysyi pitäisikö hänen tulla sinne? Koska olin jo kyllästynyt istumaan samassa paikassa 45 minuuttia, heitin vastaehdotuksen - voin minäkin tulla sinne sinun paikkaasi. Tässä kohtaa oikeastaan jo aloin hahmottaa sanat "ei voittoa" hieman hinkkaamani hopeoidun arpalipukkeen pinnan alta. 

Kävelin kuitenkin uuteen lokaatioon. Miestä ei näkynyt, tunsin jo lähes helpostusta ja olin lähdössä kotiin. Mutta kas, siinä hän olikin, ja Anu tai Sirpa myös (nimi keksitty, mutta saattaa osua oikeaankin, koska en enää kuollaksenikaan muista tämän kanssaihmisen nimeä). He olivat vanhoja tuttuja ja tavanneet hetki aiemmin, ja siksi herra X ei ollut hoksannut olevansa myöhässä. Mutta miten tehtäisiin, haluammeko lähteä jonnekin muualle kahdestaan vai liittyisimmekö Anun seuraan? Koska olen jonkinlainen kiusallisten sosiaalisten tilanteiden masokisti, ilmaisin heti haluni tutustua heihin molempiin, hain pienen, helposti alas menevän sitruunaisen oluen ja istuin suorittamaan kansalaisvelvollisuuttani, tutustumaan kahteen ihmiseen joihin kumpaankaan en tässä vaiheessa oikeastaan halunnut tutustua tai kertoa heille itsestäni mitään. Rupattelimme iloisesti n. 30 minuuttia, herra X mm. kertoi, ettei sitten voi parisuhteeseen tarjota "muuta kuin persoonansa", ja seksiäkin häneltä saisin vasta huomattavan paljon myöhemmin kuin tutustumisvaiheessa, jos silloinkaan. Tässä kohtaa saatoin hieman joutua jännittämään kasvolihaksiani jotta luontainen ilmeikkyyteni ei saisi minusta yliotetta ja näin tulisin paljastaneeksi todelliset tunteeni tilanteessa. Joita on kyllä näin jälkeenpäinkin vähän vaikea kuvailla.

Anu/Sirpa oli kyllä vallan mukava ihminen. En kuitenkaan halunnut lähteä heidän seurakseen alakerran karaokeen, vaikka Anu aikoi laulaa bravuurinsa, joka on Jaakko Tepon "Onni ja Hilima". Luulen oikeasti, että hänen läsnäolonsa jotenkin kevensi tunnelmaa.

Minulla on traumoja siitä, miten ala-asteen opettajani pakotti meidät kuuntelemaan Jaakko Teppoa, useita musiikintunteja putkeen, hiljaa istuen. Kyllä, tämä tarina on tosi.

Mutta kas loppuihan se olut lyhyeen kun oikein reippaasti hörpin, ja ihan vain hyvin pintapuolisesti pahoitellen ilmoitin, että ystäväni jo odottelevat minua tuolla toisessa pubissa. Missä he eivät tietenkään enää olleet. 

Nämä eivät edes olleet toistaiseksi kamalimmat treffini ikinä. Mitähän jännittävää elämä minulle vielä tarjoileekaan, kun vain maltan pitää sydämeni avoinna ja tarttua tilaisuuksiin!