Hiljentää risteyksiin ajoissa.

Nyt tapahtuu paljon enkä ehdi kirjoittaa. Pitää tottua tähän uuteen olomuotoon. Olemiseen.

Autoni temppuilee. Jonkinlainen tuuletin kolisee konepellin alla. Mittari, joka on ensisijaisesti kaunis ja kovin funkkishenkinen, kallistuu aivan liikaa koilliseen, mutta huomaan tämän vasta, kun konepellin alta tulee höyryä. Selvitän ohjekirjasta mitä mittari kertoo, kun en muista. Googletan, keskustelen Jerry-nimisen virtuaalihenkilön kanssa, kilautan kaverille. Kerään satunnaisia vinkkejä kahvionkäyttäjiltä. Ilmeisesti erivärisiä nesteitä ei kannata sekoittaa keskenään, tai autoni saattaa tulla huonovointiseksi. Eikä samanvärisiäkään, jos ne ovat eri valmistajan.

Päätän tarjota autolleni vissypullollisen vettä, nestehukkahan saa kaiken oireet aina tuntumaan pahemmalta, ja on itsessäänkin vaarallista. Tutkin jälleen ohjekirjaa, ja totean, että sen visuaalinen läpileikkaus auton moottorista ei vastaa ranskattareni anatomiaa. Vähän kuin oma kroppani, tiedän, että maksani on ihan väärässä kohdassa ja munaiseni kovin alhaalla. Sen vain tuntee. Vilkuilen ympärilleni parkkipaikalla, mutta siellä ei ole ketään. Toisaalta se on helpottavaa, jos joku sanoisi outoja termejä ja vaikka sanan "syylari", voisin olla kovin ahdistunut, koska sitä sanaa ei löydy ohjekirjastani. Otan riskin, ruuvaan korkin auki ja kaadan vettä satunnaiseen aukkoon. Heti tämän tehtyäni paikalle rullaa auto, jossa on henkilö, joita on työpaikallani n. kolme samannäköistä, en koskaan muista kuka on kukin, ja kysyy tarvitsenko apua.

Enhän minä enää siinä vaiheessa, kun olen emansipoitunut, moderni täysivaltainen ihminen.

Ja kyllä, hän tuli kotiin, ja se on mukavaa. Vähän väsyttävääkin.