Yöllä linja-autossa.

Väsymys yllätti minut taas. Nyt se saa minut jo ärtyneeksi. Vastahan minä olin väsynyt, ja silloin se tuntui ihan loogiselta asialta ja lopputulemalta. Mutta että taas.Väsyneenä kaikki on vaikeaa, eikä mihinkään haluaisi tarttua. Ei edes välttämättömiin asioihin.

Muistan tämän tunteen niin hyvin niiltä ajoilta, kun tytöt olivat pienempiä. Nyt minua melkein ihmetyttää, miten elämäni muka olisi yhtä väsymystä aiheuttavaa kuin silloin.

Torstaina nautin työperäisen yliannoksen ihmisiä ja tilanteita. Siinä ei ollut mitään yllättävää, ja selvisin ihan hyvin, kun vertaa aiempiin vastaaviin tilanteisiin. Tuttua hommaa. Sen jälkeen tietysti väsytti. Olen ylipäänsä väsynyt tilanteisiin ja raameihin joissa en ole ihan kokonaan oma itseni.

Illalla istuin kotona, sain takaumia ja kiroilin kuin Touretten syndroomassa aina kun muistin jotain tyhmää. Kun olen väsynyt, muistan paljon tyhmiä asioita, vaikka niitä ei ole olemassa sen enempää kuin silloinkaan, kun en ole väsynyt.

Perjantaina kävin taas fysioterapiassa, ja olkavarsistani löytyi ilmeisesti jonkin aiemman kidutuksen jäljiltä kireät kuristusrenkaat, joita fysioterapeutti yritti kaikin voimin löystyttää. Otti seinästä tukea saadakseen sormensa tungetuksi paremmin renkaiden ja olkaluitteni väliin. Saatan olla masokisti, tuo nimittäin tuntui kovin mukavalta.

Pääni ei edelleenkään irronnut jengoiltaan, mutta yrityksen puutteesta häntä ei voi syyttää.

Tulin kotiin, olin vähän lisää väsynyt. Kaunomieli ruokki minut. Sitten, väsymyksestäni huolimatta menin olemaan väsynyt vähän paremmassa seurassa. Miesraatini vakiojäsen oli lähikuppilassani, joimme pari hyvinansaittua viikonlopunaloitusjuomaa ja tasasimme kuulumiset. Minulle ei kuulunut paljoa mitään uutta. En enää edes muista mitä hänelle. Varmaan samaa kuin ennenkin. Talvi on kovin tapahtumarikkaudetonta aikaa.

Nukuin kunnes en enää jaksanut nukkua. Sitten olin hetken pirteämpi. Ainakin luulin niin. Tyhjensin ja täytin tiskikoneen, mikä oli enemmän, kuin aiempina päivinä jaksoin.

Diiva lähti hautajaisiin laulamaan, ja minä lähdin Kaunomielen kanssa kiertämään kylpylännäköisen ostoskeskuksen melkein kaikki vaatetusliikkeet. Olin reipas, ja ostin vain sukkahousuja, sellaisia juhlavia, n. kolmen vuoden tarpeiksi. Olivat -70%.

Monista muista päätöksistäni ja periaatteistani olenkin jo vähän lipsunut väsymystä syytellen, mutta turhia vaatteita en sentään ostanut. Olen oikeasti vähän petrannut tässä lajissa.

Sitten olin taas väsynyt.

Kotona olin kömpelö, törmäilin asioihin joita en ollut jaksanut laittaa pois tieltä. Vessan lavuaari ei vetänyt, ja opetusluontoisesti irrotin hajulukon, puhdistin sen, ja asensin takaisin, tiivisteineen. Diiva seurasi vierestä tarkkaavaisesti. Sitten testasin lavuaarin vetävyyttä. Se vuoti kuin seula. Ei hajulukon kohdalta, vaan ylempää. En tiedä mitä tapahtui, missä vaiheessa ja miksi.

Pitää soittaa Kaappimiehelle. Huomenna. Tänään en jaksa. On ihan ok soittaa hänelle asioissa, jotka osaisin itsekin tehdä, mutta hän tekee mielellään, tai asioissa, joissa pitää ymmärtää tietokoneita tai sähkölaitteita. Mutta tuota en osaa ilmeisesti korjata itse, ja ärsyttää olla näin avuton.

Nyt menen hoitamaan väsymystäni olemalla oma itseni seurassa, jonka olen itse valinnut. Saattaa mennä myöhään. Huomenna olen varmasti jälleen hyvin väsynyt, mutta ehkä eri tavalla kuin tänään.