maanantai 23. marraskuuta 2015

You probably think this song is about you.

Epämukavuusalueella oli yllättävän mukavaa. Tosin aamu alkoi vähän liian hitaasti. Mietin aivan liian pitkään mitä laittaisin päälleni. Ne mustat asialliset housut, jotka olen ostanut juuri tällaisia päiviä varten näyttivät ankeilta kaiken kanssa. Kun minua vähän jännittää, yritän hakea itseluottamusta siitä, että oloni on mukava ja itsevarma. Tänään siinä meni aika kauan, ja sitten tuli vähän kiire, ja päätin olla tyylillisesti Saga Norén. Ajattelin, että koska kuitenkin möläyttelen aina vääriä asioita väärissä paikoissa, se olisi edes sävy sävyyn asuni kanssa.

Tuntui pahaenteiseltä, kun moottoritiellä lentokentän suuntaan ei ollut ruuhkaa. Oulussa se tarkoittaa, että muut, jotka ovat menossa Helsinkiin lähtevälle lennolle ovat jo menneet.

Kun pääsin lentoasemalle, autoni ikkuna oli tietenkin jäätynyt kiinni. Liukastelin. Jumituin turvatarkastukseen, koska näytin Saga Norénilta, ja minut muun muassa testattiin räjähdeainejäämien varalta.

Sain jatkaa matkaa, koska en ole räjähdysaltis, mutta portti oli jo suljettu. Murheellinen matkakumppanini tekstasi minulle luullen, että tein oharit tahallani. Pääsin silti sisään, voitonriemuisesti rytistynyt boarding pass toisessa ja irrallinen vyö toisessa kädessä. Ihanat farkkuni luistelivat harvinaisesti sukkahousuittuja lonkkiani alas minkä kerkesivät, ja minä kaduin kiirettä, huonoa harkintakykyäni ja mummoalushousujani, jotka olivat aivan liian sileät ja ulottuvat tarjotakseen mitään tarttumapintaa.

Uhmasin lentopelkoani ja ängin vessaan pujottamaan vyön lenkkeihinsä ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa. Sitten oikeastaan vain nautin olostani. Oli ihan kiva päivä.

Hämmentävästi jälleen tänään minulta kysyttiin työvuosiani. Naispuolinen henkilö oli hämmästynyt kuultuaan ne. Näytän kuulemma suurinpiirtein työvuosieni ikäiseltä, mitä en kyllä usko. Mutta olen niin turhamainen, että tuo oli kovin hauskaa. En usko, että olin vain pukeutunut liian nuorekkaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti