Desperado.

Sisäinen heijatuu ulkoiseen, niin käy myös eksistentiaalisissa kriiseissä.

Jotta hätä olisi tämän näköinen, kävin vaa'alla, ensimmäistä kertaa pariin viikkoon. En oikeastaan tiedä, miksen ole eksynyt vaa'alle viime aikoina. Jokin alitajuinen itsesuojeluvietti on kai johdattanut polkuni piirongin ja pyykinkuivaustelineen välisestä uomasta suoraan vällyjen väliin aamukahvia juomaan sen sijaan, että olisin pysähtynyt askeleen verran oikealle pit stoppiin, joka ilmoittaa numeerisesti henkilökohtaisen universuminosani kurssikehityksen.

Ihan vain pari kiloa tullut lisää. Ei mitään radikaalia. Paitsi, kun sitä tarkastelee sen tietoisuuden kelmeässä valossa, että olen ihan oikeasti luullut harjoittavani leppeää kohtuutta ja ihan kevennellyt, joten eihän tässä olisi pitänyt muuta potentiaalista mahdollisuutta olla kuin väistämätön painon tippuminen.

En edes syönyt viikonloppuherkkuja! Paitsi ylioppilasjuhlissa. Ja kahdesti söin ulkona, mutta toisella kertaa jäi oikeastaan nälkä, ja meksikolaisessa ruuassa on niin paljon mausteita, että sehän polttaa ylijäämäkalorit mennen tullen, paitsi että tuo oli hyvinkin mieto annos. Niin ja ne englanninlakritsit, viime viikolla löysin niitä TAAS autosta, ja sitten sunnuntaina piti katsoa Pianisti, ja se on niin järkyttävä, ettei siitä selviä ilman karkkia. En pidä suolakurkusta, se olisi kyllä sopinut teemaan.

Ja söinhän minä sellaisen pitkulaisen rasian Fazerin Siniä konvehtejakin, kun tulin lahjotuksi.

Kaikki tämä siis ajanjaksona, joka tajuntani julkipuolella tarkasteltuna on ollut viktoriaanisen hillitty, estoinen ja niukan järkiperäinen.

Ylioppilasjuhlat ovat mainio keksintö, jos on edellisenä iltana juonut kaksi erilaista coctailia, erinomaista rommia ja kolme olutta. Voileipäkakut ovat mainio keksintö, ja se, että täytekakkuja voi tehdä useaa eri makua.

Eilen menin luontaistuotekauppaan. Siellä on myyjä, joka joskus tuntuu lukevan ajatukseni. Sellaisissa tilanteissa haluaisin olla valaistunut, eettinen, itsekuria ja lempeää elämänviisautta huokuva vanha sielu. Oloni oli lähtökohtaisesti jo aika lannistunut, kun kyykistelin painonhallintahyllyn edessä ja kuulin takaani pettymystä huokuvan "tarvitsetko apua".

Et arvaa kuinka paljon. En edes yrittänyt selittää mitään "puhdistautumisesta" tai "kehon tasapainosta". Paastota pitäisi, koska syömistä ei voi jatkaa. Mitä vaihtoehtoja?

Mehupaasto tai siirappipaasto. Ei niitä oikeastaan muita ole, jos erityisesti haluan ostaa jotain paastotakseni. Jotkut toteuttavat paaston siten, että vain lakkaavat syömästä, mutta koin nyt tarpeen jonkinlaiselle monetaariselle rituaalille, joka sitouttaisi minut ideologiaan.

En pidä mehuista, en erityisesti juuresmehuista. Ja niitä oli niin monenlaisia ja hankalia ja pitäisi tietää tarkalleen mitä milloinkin. Olen katsonut vierestä raavaiden äijien mehunjuontia, ja se ei näytä riemukkaalta puuhalta.

Siirappi taas tuo positiivisia mielikuvia. Lähinnä pannukakuista. Minulle on oikeastaan ihan sama, mitä kaikkia hienoja hivenaineita juuri tässä siirapissa on mukana luontaisessa muodossa tai miten mukaan puristettava sitruunamehu hivelee sisuskalujani osmoottisesti. Tarvitsen vain jotain joka huonolla hetkellä estää minua pyörtymästä eikä sisällä erityisen paljon lisäaineita. Jonkin päätöstä konkreettisemman.

Puristelin mukavan metallista siirappitönikkää käsissäni ja kysyin "onko tämä hyvää ainetta?" Toistin kysymyksen kahdesti (koska se on minulle geneettisesti oleellista), ja sain vastaukseksi pyöreähkön "kyllä sitä paljon menee". Mitä ilmeisemmin myyjä itse oli mehumiehiä. Ei se mitään. Tällä mennään.

Nyt olen sitten juonut siirappivettä. Vihreää teetä ja detox-teetä. Persiljavettä. Hätätilanteita varten on myös omenatuoremehua. Tämä on kuitenkin vasta loiva laskeutuminen paastoon, koska olin työperäisistä syistä tänään suorastaan pakoitettu syömään pariloitua lohta, remoulade-kastiketta, tapaksia ja vähän perunoitakin. Niissä oli juustoa. Valtavan hyvää. En valita. Vaaka on jo tehnyt niin minunkin puolestani.

Kehoni on hyväksynyt ajatuksen paastosta tyynesti. Aamulla join ihan vain pienen kupillisen murukahvia, en lainkaan oikeaa. Päivällä 2 tai 3 kuppia mustaa. Paljon teetä. En ole mitenkään erityisen päänsärkyinen. Vähän oli keskittymisvaikeuksia, mutta niistä hetkistä selvisi kurtistelemalla kulmiaan entistä tarmokkaammin.