keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Vinegar.

Tänään oli päivä, jolloin olin lähtökohtaisesti ärtynyt. Kaikki mihin persoonani osui, tuli vastaan jotenkin terävä kulma edellä. Hyödynsin oppimiani taitoja, ja kiukuttelin todennäköisesti vähän vähemmän, kuin mitä minun oikeasti olisi tehnyt mieli.

Oli päivässä hyviäkin hetkiä. Sellaisia, joita ei uskoisi, jos ei itse olisi kokemassa.

Tulin kotiin. Minun pitäisi joskus ottaa valokuvia työmatkastani. Etenkin aamuisin en voi kuin ihmetellä, miten jollain voi olla näin hieno työmatka. Kuinkahan monta pientä solisevaa kivikkoista puroa ylitän ison joen lisäksi. Ruusut eivät vielä kuki, mutta istutuksia on hengästykseen asti. Mielikohtani on kuitenkin metsä ja se miltä se tuoksuu.

Kaunomieli oli tehnyt valtavan hyvää spagettia ja jauhelihakastiketta. Valkosipulia, pekonia, pehmeät maut, ja kun vielä lisäsin emmantal-raastetta ja lasin sunnuntailta unohtunutta tempranilloa, makuelämys oli aika täydellinen.

Sitten oikeasti pitikin lähteä asioille. Ajattelin, että hemmottelisin itseäni vähän samalla. Tekisin siitä hauskaa. Lähdin kävellen, mikä tuntuu oudolta, koska pyöräilen nykyään joka paikkaan. Kävely on nyt yllättävän raskasta.

Pyörähdin muutamassa vaatekaupassa. Tarvitsisin oikeastikin kesähousut, enkä vain mutku-mä-haluuu-uu-uun-jotain-tyyppisesti jotain mitä tahansa. Siis jotkin muut kesäkaudella käytettävät housut kuin farkut. Mustat kauniistilaskeutuvat pellavahousut voisivat olla aika kivat. Minulla on muutamat capri-mittaiset ihan käyttökelpoiset housut, mutta eihän se tietenkään vaateaddiktille riitä. Mietin, että kyllä minun pitää nyt aktiivisesti piristää ja hemmotella itseäni, ja kun toinen tarjolla oleva piristäytymisvaihtoehto olisivat olleet treffit miehen kanssa, jolla on yli kymmenen lasta, kallistuin lähes vaakatasoon nilkkamittaisten kauniistilaskeutuvien pellavaisten kesähousujen suuntaan. En nähnyt elämässäni muuta vaihtoehtoa, kuin etsiä housuja.

Eihän niitä silloin tietenkään löydy, kun niitä etsii. Etenkin, kun on vuosia jäljellä trendistä, nyt kun pitäisi käyttää kirjavia, lököttäviä ja lepattavia ohutkankaisia versioita, jotka minun ylläni väistämättä näyttävät hyvässä tapauksessa pyjamalta, huonossa tapauksessa isäni kerrastolta vuodelta 1975. Se niistä kauniistilaskeutuvista pellavahousuista sitten.

Päätin siis toteuttaa toista lähestymistapaa - en etsinyt mitään vaan odotin, että minulle tarkoitetut vaatekappaleet heittäytyisivät eteeni rekeistä ja muista myyntitelineistä.

Ja heittäytyihän niitä, suorastaan jouduin väistelemään. Koska minut on jo kahdesti ystävällisesti myyjän toimesta opastettu pois KappAhlin XLNT-osastolta aivan normaalipuolelle istuvien vaatteiden löytymiseksi, osasin vaania uhriani nyt oikeassa osassa myymälää. Saalistin mustan klassiselta kalskahtavan viskoosipaidan, jota voi käyttää ilman irtohihoja, hätäboleroa, näkymättömyysviittaa ja läpinäkymättymyysalustoppia, mikä on harvinainen ominaisuus nykyaikaisissa paidoissa.

Löysin kyllä yhden näkymättömyysviitankin. Se oli hieno, ja lähti mukaan. Kovin tarpeellinenkin. Ja sitten farkut. Yritin välttää niitä viimeiseen asti, koska kaipaan elämääni variaatioita, ja sovitin jopa valkoisia kesähousuja, mikä on kovin, kovin epäluonteenomaista minulle, ja selvästikin virhe. Mutta kun lopulta sain luikerreltua oikeisiin asemiin kapeahkoissa, mustansinisissä slim-farkuissa, tajusin, etten ollut nähnyt ahteriani niin hyvässä valossa varmaan kymmeneen vuoteen. Ehkä pidempäänkin aikaan. Eihän minulla siis oikeasti ollut mitään vaihtoehtoja.

Tällä viikolla, aikana, jonka tulemma muistamaan suurten pyykkivuorten ajanlaskuna, oli yksi päivä, jolloin minulla oli tasan yksi vaihtoehto työhön puettavaksi paidaksi, ja sekin oli vähän improvisoitu. Se päivä oli tänään. Se musta paitakin oli siis oikein tarpeellinen hankinta, koska huominenkin on tulossa.

Olisin tietysti voinut pestä pyykkiä piristyäkseni. Nyt on jo liian myöhäistä, en jaksaisi ripustaa vaatteita kuivumaan niiden pyörittyä.

Elämänhallintani on hitusen hatara juuri nyt. Taidan juoda viimeisen lasin tempranilloa, se muuttuu muuten etikkaiseksi. Toivottavasti minulle ei käy samoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti