Tein pienen matkan. Pitkästä aikaa poistuin vähän kauemmas Oulusta.
Tämä oli jälleen niitä hetkiä, jolloin kliseet osoittautuvat todeksi. Pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Ensivaikutelma on oikea. Erityisesti pysähdyin huomaamaan, että vastaus toistuvaan kysymykseen, johon olen vastannut vuosikausia tietyllä tavalla, koska se on kuulostanut jotenkin karismaattiselta tai arvoitukselliselta, ehkä peittääkseni sen asian, etten ole tiennyt vastausta, olikin totta. Se on joko ollut totta koko ajan, tai sitten se on muuttunut todeksi.
Luulen, että se on sekä ollut totta että muuttunut todeksi. Se on osana niitä muutoksia joita lähdin tekemään. Sen tajuaminen, että asia onkin juuri niin, kuin olen sen sanonut, on tavallaan pelottavaa. Jos se minkä sanoin on minulle totta, muu, mikä jää vastauksen ulkopuolelle, ei ole enää totta minulle. Se tarkoittaa luopumista.
Sen jälkeen ajoin takaisin kotiin, ja varmaan koskaan en ole niin syvästi tuntenut tulevani tänne omaan kotiini. Tähän kaupunkiin.
Ei se määränpää, vaan se matka, sanoi Diivakin kliseisesti lähtiessämme, ja hymyili maanisesti kun kiskoi navigaattorin johdon irti jotta sai virtaa puhelimeensa. Ajoimme siis siis kommandona.
Takaisin tullessa se meni vähän kiinnostavaksi, koska olen vain istunut kyydissä tuota reittiä sisämaan halki, yleensä lukien jotain kiehtovampaa kuin matkaseura. Ajoin Etelä-Pohjanmaan pikkuteitä ihan suutuntumalla, ja käsittääkseni tulin kuitenkin ihan suorinta reittiä kotiin. Jossain vaiheessa (Vimpelin huitteilla) Kaunomieli, joka oli hieman aiemmin sanonut luottavansa minuun, koska hänkin halusi ladata puhelimensa akkua, sanoi "nämä paikannimet kuulostavat keksityiltä" terävällä äänensävyllä, joka tarkoittaa "ilmassa on salaliittoteorian tuntua".
Tuurin kyläkauppa ei ollut kovin elämyksellinen. Tai no olihan ne siimaan pujotelluista styrox-lastuista tehdyt kristallikruunut aika nokkelia. Hiuskiinne oli halpaa. Tai jos se osoittautuu hintansa veroiseksi, se ei ole kovin laadukasta. Ostin kylmänkeltaisia kasvopyyhkeitä. Niihin tulee jäämään tummia rantuja silmämeikeistä, mutta ne lähtevät sitten pesukoneessa pois.
Kotona minua odotti yksi lasillinen punaviiniä, juuri hetkeä ennen väljähtymistään. Se jäi tähteeksi perjantaisesta Fortuna-pullosta. Vallan mainio puistoviini. Muovipullo ja sen sellaista.
Huomenna en mene töihin. Tytöt kysyivät, mitä aion tehdä. Henkäisin onnellisena "pestä pyykkiä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti