I need you like a hole in my head.

Olen aloittanut suorastaan nousukiidossa. Lauantaina hioin suunnitelmiani, ja tuhosin ystävän kanssa pullollisen cavaa minua houkuttelemasta. Ei se viini, vaan se hiprakan aiheuttama hyväntuulinen "mitäs-minä-sitten-söisin", se minua kovasti huolestuttaa.

Sunnuntaisin listan mukaan ei ole lainkaan aamupalaa, vain kahvia. Tämä siksi, että nukun niin pitkään, että päivä on järkevää aloittaa brunssilla, tai siis koska en voi syödä brunssia, jollain hyvällä ja sallitulla. Sovin itseni kanssa että se on pekonia ja papuja. Tehtävä suoritettu.

Sitten kirmasin salille, ja ensimmäistä kertaa onnistuin kipeyttämään lihaksiani siellä. Ilmeisesti olen sen verran oppinut liikeratoja, että intouduin käyttämään lihaksiani reilummin, ja oli minulla lisää painoakin. Ehkä jopa luontaista.

Tämän jälkeen kirmasin Prismaan, terveellisille ruokaostoksille, oikein listan kanssa. Kasviksia, juureksia, vihanneksia, hedelmiä, ja vielä vähän lisää omenoita. Pähkinöitä. Raejuustoa, kumimaista lähes rasvatonta fetaa, leipäjuustoa, rahkaa. Vähän lihaa ja kanaa, kinkkusuikaleita. Voi että olin polleana kassalla.

Valion valmis rahkapirtelö on muuten ihan hyvää.

Ostin kyllä myös kaksi kiloa puolikarkeita vehnäjauhoja, koska vappu. Tämän jälkeen lähetin Kaunomielen kauppaan ostamaan unohtuneen hiivan, sekä mustikkakeittoa, koska kun kerran keitän puuroa monena aamuna, ja tytöt tykkäävät puurosta mustikkakeiton kanssa, pitäähän sitä olla.

Jääkaappini pursuilee liitoksistaan, taas, vaikka olen vajentanut sieltä vaikka mitä.

Tämän jälkeen pyöräytin ehtoisana emäntänä puolen litran munkkitaikinan, ja kahvit, jotka join satunnaisen vierailijan kanssa, ja tuhosimme jämät aiemmasta omenapiirakasta. Ihan vain siksi, jotta se ei jää nurkkiin pyörimään.

Sitten munkkeja, jotka olivat molemmat loistavia. Kannatti leipoa itse. Vuoden parhaat.

Sitten pilkoin, silpoin, pilkoin lisää.

Ruuaksi kasviksia ja lihaa. Söin niukasti ja tiedostavasti. En munkeiltani jaksanut enempää.

Iltapalaksi söin munkin. Ei niin hyvä, kuin aiemmat.

Maanantaiaamuna heräsin jo kovin paljon keventyneenä. Lähinnä henkisesti. Kokoilin salaatin, tonnikalan, raejuuston (oikeasti piti olla keitettyjä kananmunia, mutten ollut muistanut keittää), kolme erilaista pähkinäpussia ja vielä varmuudenvuoksiomenan eväskassiini ja lähdin töihin toivoa täynnä. Ovella muistin, että se puuro. Jota varten on mustikkakeitto. Ja josta oli jo tyttöjen kanssa puhettakin, ja olivat ihan ilahtuneet tiedosta, että aamuisin olisi puuroa.

Join lasin kefiriä ja lähdin. Kaunomieli söi salaattia.

Salaattilounas olikin oikein hyvä. Pähkinät välipalana olivat oikein hyviä. Pääsin kotiin vasta kuuden aikaan, en ollut raivoissani, silmissä ei pimennyt enkä uinut kylmässä hiessä. Söin jauhelihaa ja vähän riisiä, jota oli jäänyt Kaunomieleltä. Menetteli.

Äsken palkitsin itseni iltapalarahkalla, jossa on oikeaa kermaa, steviaa, vähän tavallista vadelmahilloa (joka on käytännössä sokeria), ja vaniljasokeria (joka on käytännnössä sokeria). Tämä tuntuu turvallisimmalta, pienen pienellä sokeri-endorfiiniannoksella en ehkä muutu liian pian ilottomaksi zombiksi.

Dämn, tajusin juuri, että minun pitäisi tehdä huomiseksi salaatti, ja vielä ilman salaattia. Kaikki jäävuorisalaatti on syöty. Jos se on jääkaapissa pussissa, se saa rauhassa muuttua limaiseksi muhjuksi josta ei erota mahdollisesti mukaan jääneitä etanoita. Jos pesen ja silpon sen valmiiksi (repimällä, jolloin katkokset osuvat solujen reunoihin, ei keskelle, ja salaatti pysyy tuoreena pidempään), se katoaa vuorokaudessa.

Jos en ota huomioon sitä, että olen jo vuorokauden pilkkomisen ja silppuamisen jälkeen epämotivoitunut pilkkoja ja silpoja, tämä menee loistavasti.